Suomenlahden ylityksellä autopilotittomalla Helgalla tuli veneiltyä luultavasti muutama maili enemmän kuin muilla marineriveneillä. Se ei haitannut tällä ylityskelillä! Tätähän oli tilattu! :) (kuva: Klaus Salkola)

Kelnasen satama ei ollut hassumpi: 12 e:n satamamaksulla hyvät laiturit, sähkö ja vesi. Ko-tuulella ei ehkä paras paikka, se mahtuu pumppaamaan satamaan. Baari satamassa ja kauppa kävelymatkan päässä. Ainoana miinuksena oli se, että satamassa on vain puusee, eikä mitään suihkuja tai muita peseytymismahdollisuuksia ollut. Prangliin tultuamme keskikajuutta alkoi vetää mua kovasti puoleensa huonosti nukutun veneenlaittoviikon ja etenkin edellisen yön torkahduksen jälkeen, ja ilmoitin, että mut saa sitten herättää vain jos paatti on uppoamassa tai ilmiliekeissä.

Seuraava aamu koitti huomattavasti virkeämpänä, ja tilaamamme "airbus" vm. -68 saapui satamaan ja lastasi marinerikuorman lavalle.

Pranglin saari on eläväistä virolaista maaseutua. Ympärivuotisia asukkaita on noin sata.

Pranglin kotiseutumuseossa opas esitteli perinteisiä hylkeenpyydystysvälineitä ja sitä, miten hylkeenpyynnissä käytettyjä kuulia valmistettiin pikku kaukalossa.

Pranglin ensimmäinen telkkari.

Lautanen museossa.

Museossa oli myytävänä paitsi paikallisten tekemiä kauniita käsitöitä myös parilla kolikolla taiteilijan näkemystä Pranglin tiekartasta omatoimista retkeilijää varten.

Museon pihapiirissä asuva kalastaja oli saanut komean kalansaaliin. Etualalla turska poikineen.

Kalastajan kisullekin liikeni sintti.

Airbus tuppasi vähän väliä keittämään keväthelteellä.

Kävimme ihmettelemässä metaanilähdettä. Metaani oli löytynyt neuvostoaikana tehtyjen porausten yhteydessä. Opas sytytti kaasun palamaan, ja paikalta lähtiessä liekki sammutettiin.

Pranglin Pyhän Laurentiuksen puukirkko vuodelta 1848. Aiemmin Pranglissa käyneet marinerit ilahtuivat siitä, kun pääsivät tällä kertaa kirkkoon sisällekin oppaan avattua ovet meille. 

Kauniita ristejä kirkkomaalla.

Suurella siirtolohkareella Punaisella kivellä. On vain uskottava, että harmaan jäkälän alla on punertavaa rapakiveä.

Toisen maailmansodan aikana v. 1941 saksalaisten pommittaman Eestirand-höyrylaivan muistomerkki metsän keskellä. Myös turman 44 uhrin haudat ovat tällä paikalla.

Fotasin maisemiakin (kuva: Klaus Salkola):

Kuopuksen kanssa rantsulla (Kuva: Klaus Salkola):

Pranglin kylässä on kaikki peruspalvelut, myös koulu.

Kengänkärjellä kirjoitettu (?) tervehdys jäi meiltä koulun pihalle. :)

Neuvostoaikainen paloauto on edelleen kylän käytössä. Autossa on kaikki hienoudet, siperiasälekaihtimet, vesitykki jne.

Paikkoja kierrettiin huolellisesti ajan kanssa ja asiaan kuuluvin opastuksin. Retkellä vierähti kokonaiset neljä tuntia. Viimein kurvattiin kaupan kautta kotisatamaan. Kun kiertoajelu päättyi tuuttia lipoen, niin eihän siitä voinut jäädä kuin hyvä maku suuhun. :)

Satamassa kun katselin ympärilleni, CCCP-automuseo oli paikalla täälläkin.

Helgalle mennessäni olin jo astua väärään alukseen. ;)

Nähtyäni päivällä kalastajan saaliin olin itsekseni toivonut, että saamme päivälliseksi tuoretta turskaa. Ja sitä saatiin! :)

Lähdin katsomaan auringonlaskua saaren pohjoiskärjen eli Rouendin niemen majakalle, mutta myöhästyin kolmella minuutilla. Fillarista oli majakkaretkellä vain haittaa, koska pohjoiseen menevät tiet olivat pehmeähiekkaiset ja mahdottomat ajaa.

Rouendin niemen rantaa auringolaskun jälkeen.

Lauantaina Helga ja Ohta jatkoivat matkaa Pranglista Piritaan. Kiersimme Pranglin eteläkautta ja sivuutimme paikallisten suosiman ulkoilusaaren Aksin. Aksilla ei ole satamaa, sinne voi rantautua vain pikku jollalla. Tällä kertaa tyydyimme ihailemaan Aksin rantoja vähän etäämpää.

Ajaessani uppoumarunkoisen Ohtan marssinopeutta (7-8 kn) molemmilla oli koneessa 1700 kierrosta.

Karttojen mukaan Aegnan saaren eteläpuolelle on joskus ruopattu lateraaliviitoitettu oikoreitti Tallinnaan. Viittoja siellä ei kuitenkaan ollut, ja matkanteko tyssähti pehmeään hiekkaan. Väylä on jätetty ylläpitämättä, ja se on liettynyt umpeen. Paikalliset näyttivät edelleen kulkevan siitä bustereilla. Helga ja Ohta kiersivät Aegnan saaren siis pohjoisen kautta.

Irun voimalan piippu ja Piritan tv-torni ovat veneilijällekin hyödyllisiä maamerkkejä.

Vuoden 1980 olympiapurjehduskeskuksen olympiarenkaat Piritan sataman sisäänajossa.

Piritassa teimme ensin edulliset pa-täydennykset, minkä jälkeen asetuimme Kalevin Pursiseuralle.Satamamaksu 20 e, ja suihkuunkin pääsi melkein valmiisiin uusiin suihkutiloihin. Selver sai asiakkaita.

Piritassa upeat tulppaanit olivat jo täydessä kukassa.

Seuraavana päivänä sunnuntaina kotia kohti. Äitienpäivä, ja aurinko paistoi. :)