Pellingin itäpuolella väylän varrella on pikkuinen Skepparholmenin saari. Paikan historiaan liittyy traaginen hukkumisonnettomuus ja siihen liittyvä koskettava muistomerkki.

Muistomerkin pojan Ernst Albert Segerstrålen isä oli taidemaalari ja graafikko Lennart Segerstråle (1892 - 1975). Hän maalasi mielellään merilintuja, mutta parhaiten hänet tunnetaan Suomen Pankin Finlandia-freskoista ja monien kirkkojen alttaritauluista ja lasimaalauksista. Muun muassa Kirkkonummen kirkon lasimaalaukset hän teki pitäjän 600-vuotisjuhlaan vuonna 1930.

Ernst Albert syntyi taitelijaperheen toiseksi lapseksi vuonna 1917 perheen asuessa Padasjoella. Perheen kesäasunto oli Pellingissä. Kesäkuussa 1925 7-vuotias Ernst Albert oli kerännyt linnunmunia Skepparholmenilta. Isänsä käskystä hän meni palauttamaan munia saareen, mutta hukkui uituaan saaren rannasta karanneen veneen perään. Kuten monelle muullekin suomalaiselle, Segerstrålet ovat minulle kaukaista sukua Sursillin suvun kautta. Vietin hartaan hetken upean muistopaaden luona kuin sukuhaudalla.

Skeppar02.jpg

Tarkoitukseni oli liikkua autiolla ja harvemmin poiketulla saarella varovasti lintujen pesintää häiritsemättä, mutta kävikin niin, että lintuja tai pesiä en nähnyt saarella lainkaan seuraavana aamupäivänä vieraillutta hanhiparia lukuunottamatta. Joko lämmin kevät on myöhentänyt pesintää tai saaren suosio pesimäpaikkana on kärsinyt siitä mitä se oli sata vuotta sitten? Sää muistutti nytkin heinäkuun helteitä sillä erotuksella, että uimavesi oli vasta 14-asteista. Seuraavana iltana Lillfjärdenin sisälahdella se oli 16-asteista.

Skeppar04.jpg

Saaren länsipuoli eli väylän puoli on silokallioinen, ja sillekin voi kiinnittyä perä ankkuriin ja keula kiinni kallioon. Olin tällä kertaa kuitenkin kiinni itäpuolen kalliokukkarossa väylältä päin tulevien peräaaltojen ja lounaistuulen suojassa. Mitään kiinnityslenkkejä tai muitakaan kiinnittymisapuja saaressa ei ollut.

Tuulenviristä piti käydä nautiskelemassa tällä länsipuolella. Huh hellettä!

Skeppar03.jpg

Ernst Albertin hautapaasi katsoo auringonnousun suuntaan. Se tervehtii selin väylän suunnasta tulevaa ja sinne poistuvaa veneilijää.

Skeppar01.jpg