Rönnskärin saaren toivoisin jo vapautuvan kävijöille, mutta sitä ennen soisin tuon arvokkaan ja ainutlaatuisen kulttuuritallenteen pääsevän laajempaankin levitykseen.

Lipsuin kirjojenostolakosta ja ostin leffan taustalla vaikuttavan kirjan Majakoiden ja luotsien Porkkala paristakin hyvästä syystä. Roposet menivät hyvään tarkoitukseen, ja pian minulla pitkäaikaislainassa olevaa kirjaston kirjaa pääsevät lukemaan muutkin.

Majakkaseuran Majakkakiertue 2021 jatkuu 18.12. saakka: https://www.majakkaseura.fi/majakkakiertue-kaynnissa-nyt/.

Näyttelyn pääkohde on Porkkalan kylältä kesällä 2020 löytynyt rahakätkö. Sen lisäsi näyttely esittelee tietoa Porkkalan muistakin aarteista ja historiasta näpäkästi rajatussa ja visuaalisesti viimeistellyssä paketissa:

Harvemmin nähty kuva: Krimin sodan meritaistelu Rönnskärin edustalla v. 1854, alkuperäisenä julkaisijana Illustrated London news (CC BY 4.0):

Porkkalan luoteista maineikkaimpia on rohkeudellaan ja merenkulkutaidoillaan Krimin sodassa ansioitunut Karl Johan Söderling (1826-1914). Venäläiset palkitsivat hänet kunniamitalilla, mikä on kuvattu seuraavaan näyttelyssä olevaan kuvaan: 

Näyttelyvieras johdateltiin pian kauempaa historiasta kohti nykyaikaa. Porkkalan maastosta löytyneitä lähihistoriallisia metallilöytöjä:

Pääkohde on melko tuore sensaatio: metallinetsijöiden kivenkolosta löytämä 1700-luvun lopun rahakätkö, joka sisältää 294 kuparirahaa. Vaikka rahat eivät ole kultaa tai hopeaa vaan kuparia, kyseessä on paikallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen löytö:

Näyttely oli mielenkiintoinen ja erinomaisesti koostettu. Se ei jättänyt muuta toivottavaa kuin itselle osoitetun toiveen jatkaa näiden aiheiden harrastamisen parissa jatkossakin.

12.11.1970 pidetyn kerhon perustamiskokouksen pitopaikkana olivat seurakunnan tilat ns. Puotitalon yläkerrassa osoitteessa Yläkartanonkuja 1. Yläkertaa kutsuttiin Alkukirkoksi. Rakennuksen alakerrassa toimi Valintatalo.

Puotitalo oli tuolloin varsin uusi. Ensimmäinen kauppa avattiin siihen maaliskuun alussa 1970. Valintatalon (HOK) lisäksi rakennuksessa toimi pitseria, Pesusoukka-pesula ja R-kioski. Näin asioita muisteli kerhomme perustajajäsen. Lokakuussa 1967 aloitettu Soukan rakentaminen eteni tuolloin vauhdilla. Yläkartanontien toiselle puolelle valmistui edelleen käytössä oleva Soukan ostari vuonna 1972.

Seuraavassa 1970-luvun kuvassa (CC BY-ND 4.0 kuvaaja Toivo Kalliomäki, Espoon kaupunginmuseo) Puotitalo näkyy osittain kuvan vasemmassa reunassa, ja oikealla puolella on ostari ja asuintaloja.

Viimeisimpänä Puotitalon alakerrassa toimi Fidan lähetystori, ja rakennuksessa oli loppuun saakka myös pitseria. Lokakuussa 2009 loistokkaimmat päivänsä jo ohittanut mutta edelleen palveleva Puotitalo näytti tältä Googlen kuvausauton kuvaamana:

Länsimetron kakkosvaiheen rakentamisen käynnistyttyä soukkalaisia 48 vuotta palvellut Puotitalo purettiin huhtikuussa 2018 (kuva: CC 4.0 Drefer, Wikimedia Commons):

Nyt sen paikalle on noussut Soukan metroaseman Yläkartanontien sisäänkäynti odottamaan vuonna 2023 saapuvia asiakkaitaan:

Tällainen oli tämän päivän lyhyt käppäily lähihistoriaan. :)

Yhteisen ohjelman painottuessa ulkotiloihin juhlapäiväksi oli tietenkin tilattu hyvää säätä. Ja kuinka ollakaan, sadepilvet olivat väistyneet ja kaunis päivä oli alkamassa, kun aamulla klo 8 saavuimme satamaan kuuntelemaan trumpetin soittoa ja nostamaan juhlalippuja.

Helgassa oli masto matalalla, mutta juhlatunnelma sitäkin korkeammalla:

C-laiturin juhlaliputus näytti komealta:

Illemmalla saimme nauttia elävästä ohjelmasta paviljongin pihamaalla. Aluksi Cirque Plastia esitti ilma-akrobatiaa:

Juhlapäivällinen tarjoiltiin take-away-kasseissa poikkeustilan vuoksi:

Paviljongissa oli nähtävänä kerhon toimintaa esittelevä valokuvanäyttely:

Paviljongin juhlasomistusta onnittelukukkineen:

Laatimani historiakävely jaettiin osallistujille tulevaksikin iloksi. Omatoimikävelyllä on helppo esitellä Klobbenia vieraillekin:

Tanssimusiikista vastasi Puhallinorkesteri Louhi. Soitto taukosi lipunlaskun ajaksi:

Klobbenilla oli tänä iltana tuplajuhlat. Isoveli valvoi lukiolaisten nasuja uimarannalla:

Onnea vielä kerran ja kiitos hyvin järjestetyistä juhlista SVK:lle!

Valokuvat: C-laiturin juhlaliputuksen ja Cirque Plastian kuvasi Mervi Lepistö. Muut kuvat ovat omiani.

Ravintola Gula Villanilla on oma vieraslaituri, jossa on peräpoijuja molemmin puolin. Laiturin lähestyminen tapahtuu merikartan mukaan:

Itse ravintola on idyllinen vanha huvila, jonka tarkkaa rakennusvuotta en tähän hätään onnistunut löytämään, mutta ravintolan nettisivuilla se mainitaan 1800–1900-lukujen vaihteessa rakennetuksi:

Huvilan on rakentanut pankkikamreeri Alfons Landén (1867–1929). Vuoden 1922 paikkeilla suuri osa saaresta Gula Villan mukaanlukien siirtyi Nygrenin suvun omistukseen, ja vuodesta 1985 tilan on omistanut Espoon kaupunki.

Moni muukin oli tullut tänään kanssamme samoihin aatoksiin, ja ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Meille vapautui juuri sopivasti ulkopöytä edellisten asiakkaiden poistuessa. Vesibussilla saapui pian uusi lasti saareen tulijoita, ja syntyi jo pientä jonoa. Suosio ei ole ihme, sillä muun hyvän ohella tällainen terassi on kaikessa ilmavuudessaan juuri korona-aikaan sopiva:

Listalta löytyi hellepäivään sopiva saariston salaatti savulohella ja retiisisiivuilla. Ravintolan suosiosta huolimatta ruokaa ei jouduttu odottelemaan pitkään. Hyväähän tämä oli: 

Ravintolan huvilamainen miljöö oli siisti ja kaunis kukkineen ja koristeineen:

Ravintolan vieraslaituri erottuu opaskartassa saaren läntisen niemen kärjessä:

Vieraslaituri täyttyi iltaa kohti. Erityisesti pienveneilijöitä oli sankoin joukoin liikkeellä. Ei ihme, sillä tuuli oli edelleen kohtuullinen (E5) ja tänne pääsee siirtymään sisäsaariston suojassa.

Lisätietoja paikasta löytyy ravintola Gula Villanin nettisivuilta: http://www.gulavillan.fi/.

Tässä vaakunassa kypärä katsoo heraldisesti vasemmalle, joka on poikkeuksellinen suunta. Kuva muistuttaa Von Born -suvun vaakunaa:

Vasemmalla vaakuna, oikealla "TE 57":

Mahdollisesti "A R 29.8.54":

Ehkä "33 M T":

Tästä oli jo vaikempi saada selvää:

Kunhan tämä oheisharrastus tästä etenee, en pidä mahdottomana, että myös näiden lähisaariston kivipiirrosten joukossa voi olla niitä, joille voidaan löytää tulkintoja ja tarinoita.

Ensimmäinen pysähdys oli pian lähdön jälkeen Pentalassa, sillä eväskassi haluttiin jo päästä korkkaamaan. Espoon saariston kohteissa on matkailullisesti vielä kehittämisen varaa, ja siinä joukossa Pentala on edustava poikkeus, jota on mukava näyttää vieraillekin. Vielä kun museon vieraslaituriin saataisiin leveämpiä paikkoja, niin ei tarvitsi lainata ESF:n laiturin syrjää. Vapautettiin siis paikka ilman pidempää viivyttelyä ja jatkettiin kierrosta myötäpäivään Suinonsalmen kautta:

Kruisailtuamme Suvisaariston eteläpuolelle varsinaiseksi autio saari -tyyppiseksi retkikohteeksi olin ajatellut Rövargrundetia. Siihen kuitenkin kantautui tuulenvireen mukana "sopivasti" eräältä luodolta niin voimakas helteessä muhineen merimetson ulosteen lemu, että päätimme jatkaa matkaa seuraavalle saarelle. Merimetso-ongelma oli Ruotsin länsirannikolta kotoisin olevalle vieraallemme uutta. Minä puolestani muistelin, miten aikoinaan juuri Ruotsissa olin ensimmäistä kertaa nähnyt merimetsojen valtaaman saaren ja sen pystyyn kuolleet puut. Se oli Memissä sijaitsevan Götan kanavan itäpään lähistöllä vuonna 1999. Pian sen jälkeen merimetsot kotiutuivat meillekin.

Tässä siis Rövargrundetin sivuutus. Näkymä oli kaunis, mutta pahanhajuinen:

Seuraava saari oli Rövaren. Suunnattiin sinne:

Kiinnittymisen jälkeen eväskassin pohjalta tyhjennettiin vielä "Helenan mustikkapiirakat":

Tämäkään saari ei ole suuren suuri, mutta oikein sopiva ulkoiluun:

Lämpimät rantakalliot houkuttelivat välillä istuskelemaan:

Taisin jopa torkahtaa hetkeksi kalliolle. No, jonkun täytyy aina olla se hännänhuippu, joka palaa viimeisenä mestoille:

Länsinaapurista oli kyydissä myös korkkaamaton tonkka "punaista" etanolia. Onkohan denaturointi lähtenyt tästä samalla? ;)

Auringon laskiessa Båten Anna irrotti viimeiselle etapilleen kotia kohti:

Virossa löydettiin tällä kertaa nämä todella maukkaat kalapullat pastakastiketta varten. Pullat sisältävät myös savukalaa ja ovat sopivan karkeaa, rehellistä ruokaa, eivät mitään teollista mössöä. Hinta on vain noin 70 senttiä/purkki.

Tuote meni samantien sikäläiselle vakio-ostoslistalle, jolla on ennestään mm. lasipurkeissa myytävät borssi- ja seljankakeitot.

Karkea reittipläni kuului: Kytöltä ulos ja kun karikot on ohitettu otetaan kurssi kohti sopivaa reittipistettä Tallinnan edustalla. Matkaevääksi tein ison laatikollisen kolmioleipiä tonnikalatäytteellä, joten kokkailustakaan ei tarvinnut murehtia mennessä. Menomatkalla ei ollut ihmeempiä havaintoja, merellä oli kaikin puolin rauhallista. Lähtiessä oli hiukan merituulta, joka ulompana kuoli kokonaan. Kunhan vaan nautiskeltiin upeana jatkuvasta säästä ja merellä olosta. Tallinnan vanhan sataman vierassatamassa kiinnityttiin paraatipaikalle SuperAlkon satamamyymälän viereen.

Proviantin täydennyksellä kävi selväksi, että maskin käyttö ei kuulu maan tapoihin. Todellakin erotuimme katukuvassa naamarit päässä. Vain kaupan myyjillä näkyi maskeja, joillakin nenän alla. Toinen puuttuva asia on suomalaisturistit. Vierassatama on hiljainen, vain muutama suomalaisvene on paikalla.

Seuraavana päivänä siirryimme helteessä & plägässä Naissaareen. Siirtymä totetutui Satamatorin virkistävien 0% juomien voimalla. Virkistävää niissä oli huurteisen lämpötilan lisäksi poikkeuksellisen runsas aikuiseen makuun sopiva valikoima. Ruoria pyöritellessä mieleeni palasi takavuosien (viini-)mainoksen tunnelmat: ”kuskil on alati suvi".

Siirtymätaipaleella ultimaattisen mukavuuden viimeisteli liiat uv-säteet suodattava verhopilvi:

Lähestyvä Naissaaren itäsatama on saanut muotonsa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen aikana, jolloin rakennettiin Pietari Suuren merilinnoitusta. Sen jälkeen sitä on kunnostettu useaan kertaan eri aikoina. Nykyään satamaan ajo on helppoa.

Viime vuonna saari oli koronan vuoksi lähes kokonaan suljettu. Nyt vastassa oli kunnostettu aallonmurtajan laituri, joka on käytössä tällaisenaan toista kautta:

Kunnostustöiden tekijät ovat jättäneet toiminimensä ja vuosiluvun uuteen aallonmurtajan seinään:

Isommille aluksille on entiseen tapaan kylkikiinnityspaikkoja aallonmurtajan sisäpuolella:

Aisalliset ponttoonilaiturit ovat niinikään edelleen vierasveneiden käytössä. Paikalla on suunnilleen saman verran suomalaisveneitä kuin Tallinnassakin oli eli muutama:

Ihana aamuhetki ja aamiainen virolaisilla juustoilla:

Uunituoreet sämpylät saatiin omasta rengasuunista:

Aamupalan jälkeen kävelyllä satamassa:

Kaunista on:

Sataman sisäänajon sektoriloistolla:

Uudistuksia on tälläkin kertaa tehty sopivan maltillisesti, ja paikan upeaa luontoa ja historiaa kunnioittaen.

Naissaari on yksi suosikkipaikoistani. Ensimmäisen kerran kävin täällä vuosituhannen alussa. Lähtötilanne oli kieltämättä rähjäinen, tosin siinäkin oli oma viehätyksensä. Vuoden 1997 opasklassikossa "Matkarajad Naissaarel - Nature trails on the island Naissaar" aallonmurtajalaituri rapistuneine betonikansineen näyttää tältä:

Varustaudumme matkaan auringolta suojaavalla vaatetuksella, aurinkorasvalla, riittävällä määrällä jääkaappikylmiä virvokkeita sekä tietenkin itse tehdyillä eväillä. Valitsen retkikohteeksi Bylandetin, sillä siellä on nähtävää, jonka uskon kiinnostavan vieraitanikin.

Vieraani valittelevat veneilykokemuksensa puutetta, mutta aivan turhaan. Poijutus ja kiinnittyminen suojanpuolen kalliorantaan ovat nappisuoritus.

Upea kelin ansiosta länsirannan poijuissa on ajoittain jopa ruuhkaa:

Kiinnityspaikkojen läheisyydessä on ihastuttava paikka eväiden nauttimiseen: puiden varjostama ja merinäköalalla varustettu pöytäryhmä:

Vegaaniteema päivän eväissä: tofupiirakkaa ja ruokaisaa salaattia. Näiden lisäksi eväskassista löytyy mansikka-chia-soijarahkajälkkäriä ja jäistä vihersmoothieta:

Kun eväät on syöty, kiertelemme ja katselemme saarta kaikessa rauhassa...

... saaden luontoliikuntaa upeissa maisemissa:

Kauniin ulkosaariston luonnon lisäksi saarella on runsaasti nähtävää erilaisten sotahistoriallisten rakennelmien ja niiden raunioiden muodossa. Porkkalan vuokra-ajan jäännösten lisäksi näyttävimpiä on rannikkotykistön tulenjohtotorni, joka on usein mainittu nimellä ”Valven saapas” (seuraava kuva: I. Siltala). Lempinimestä voi päätellä, että merivoimien pitkäaikainen komentaja, kenraali Väinö Valve oli avainhenkilö tornin hankinnassa. Sotahistorioitsija Ove Enqvistin väitöskirjassa kerrotaan, miten rannikkotykistö vuokrasi Bylandetin tulenjohtotornia varten maa-alueen saaren omistajalta Athur Nikanderilta 28. maaliskuuta 1938 allekirjoitetulla vuokrasopimuksella. Tarkemmasta rakennusvuodesta en vielä löytänyt tietoa, mutta se on ollut pian tuon jälkeen, sillä talvisota syttyi jo seuraavan vuoden 1939 lopulla. Nämä rannikolle 1930-luvulla rakennetut betoniset korkeat, saappaan malliset tulenjohtotornit tunnetaan yleisesti myös nimellä ”Rikaman saapas”, ”Rikaman peukalo” tai ”Rikaman torni” suunnittelijansa, eversti Johan Rikaman mukaan. Rikaman suunnitelma esiteltiin vuonna 1931 tykistön tarkastaja kenraali Vilho Nenoselle, joka hyväksyi sen, ja ensimmäinen saapas rakennettiin Pyhtään Kaunissaareen.

Tämä Bylandetin saapas on nähnyt sodat ja selvinnyt tuhoutumatta myös Porkkalan vuokra-ajan 1944-1956 sen näköisenä, että sen edessä on paljon tuleviakin vuosia ja muutakin nähtävää:

Saari on kierrelty ja köydet irrotettu paluumatkalle. Sivutuuli idästä keikuttaa edelleen niin, että ensimmäisestä välistä puikataan sisäväylän suojiin (kuva: I. Siltala):

Tämänkertainen miehistö on muuten huomattavan nopeaa oppimaan. Vain kertaalleen Bylandetissa sanallisesti esitin, miten siansorkka tehdään, ja he jättävät vielä kotisatamassakin jälkeensä tyylipuhtaat siansorkat fendareiden kiinnitysköysiin. Samoin kiinnitysköysien päät ovat oma-aloitteisesti kieputettuina kannella, lähtiessä nähdyn mallin mukaisesti. Hmm.. mitähän ei-niin-hyviä veneilytapoja olen mahtanut tartuttaa päivän aikana? ;)